lauantai 14. syyskuuta 2013

Vauhdikkaan pojan ohjeistus



Kerran eräs hyvin vauhdikas esikouluikäinen poika oli lastenneurologisella osastolla tutkimuksissa. En muista, saiko hän jonkin diagnoosin, mutta sen muistan, että hänen äitinsä oli hyvin väsynyt siihen, että poikaa piti jatkuvasti olla kieltämässä ja komentamassa.



Tutkimusjakson loppukeskustelussa pohdimme äidin kanssa, miten tilannetta kotona saataisiin rauhoitettua. Ehdotin äidille, että he pojan kanssa miettisivät kotona, mitä ohjeita ja kieltoja pojan on vaikea muistaa ja sitten äiti voisi kiinnittää sopiviin paikkoihin kuvallisia muistilappuja niistä asioista. Esimerkiksi kirjahyllyyn voisi kiinnittää kiipeämiskuvan, jossa on rasti päällä, jotta poika muistaisi, ettei sinne saanut kiivetä. Muun muassa tämä kielto häneltä tahtoi unohtua.



Muutaman kuukauden päästä tapasin äidin uudestaan, ja hän aivan säteili tyytyväisyyttä. Kävi ilmi, että he olivat noudattaneet ehdotustani, mutta keksineet siitä parannetun version. Itse asiassa poika sen oli keksinyt: hän voisi ITSE piirtää muistutuskuvia itselleen ja ITSE kiinnittää ne sopiviin paikkoihin. Näin oli tehty ja siitä oli poika saanut keinon ottaa vastuuta omasta käytöksestään. Ja äiti oli saanut keinon opetella olemaan naputtamatta ja nalkuttamatta. Tosin aiheetkin olivat kovasti vähentyneet sitten viime näkemän!  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti