keskiviikko 5. marraskuuta 2014

Monenlaista kommunikointia



Olen jo jonkin aikaa ymmärtänyt (tai ainakin luullut ymmärtäväni), että puhuminen ja kirjoittaminen eivät ole ainoita hyviä kommunikointikeinoja – eivätkä edes parhaita. Sillä eri viestintäkeinoja ei voi asettaa paremmuusjärjestykseen. Ne ovat kaikki arvokkaita.

Elämä on jo vuosien ajan yrittänyt kouluttaa minua ymmärtämään tätä tieteen, ihmissuhteiden ja harrastusten kautta. Olen sen verran hidas oppimaan, että kaikki keinot on tarvittu. Tanssin maailmassa olen saanut hurmaantua siitä, millaista yhteisymmärrystä kehon kielellä voidaan yhdessä luoda. Sillä saadaan aikaan ihan ihmeitä. Ihmissuhteissa (varsinkin lasten, mutta joidenkin harvinaisten aikuistenkin kanssa) olen oivaltanut, miten paljon toiminnan ja intuitiivisen ymmärryksen kautta voidaan viestiä. Ja miten tärkeää se on.

Tiede on auttanut havaitsemaan ja sanoittamaan tätä kaikkea. Sillä kyllähän ne sanatkin, tietenkin, ovat tärkeitä. Siksi olikin vähän hätkähdyttävää huomata, että itse edelleen käytän sanoja, jotka ovat ristiriidassa kaiken edellä kirjoittamani kanssa. Yksi twiitti auttoi huomaamaan tämän.

Siis miksi puhumme vaihtoehtoisesta kommunikaatiosta, kun tarkoitamme kaikkea ei-kielellistä kommunikaatiota? Tai miksi puhumme puhetta tukevista ja korvaavista kommunikaatiomenetelmistä? Nämä ilmaisut asettavat sanallistetun kielen jälleen kerran normiksi ja normaaliksi, kaiken muun siitä poikkeavaksi ja siis lähtökohtaisesti ikään kuin vähän huonommaksi.

Kuitenkin kaikkihan me ihan koko ajan käytämme muutakin kuin kielellistä kommunikaatiota, ja sen on monissa tutkimuksissa todettu vaikuttavan jopa enemmän kuin sanojen. Se vain liian usein jätetään huomiotta ja arvostamatta tässä yksipuolisesti rationaalista logiikkaa ja tiettyyn kaavaan sopivaa kognitiivista kompetenssia arvostavassa maailmassamme.

Asioiden arvo ei tietenkään ole kiinni siitä, miten tavallisia tai yleisiä ne ovat. Eikö olekin muuten ristiriitaista, että esimerkiksi jalokiviä pidetään sitä arvokkaampina, mitä harvinaisempia ne ovat, mutta ihmisten ominaisuuksien suhteen usein päinvastoin? Vaan eihän se tee sanoista arvokkaampia, vaikka enemmistö ajattelisi sanoina, sen sijaan että kuvina tai jollain muulla tavoin. Monenlainen ajattelu ja kommunikointi rikastavat maailmaa!

2 kommenttia:

  1. Jee, niin asiaa taas!:) Hyvä Johanna! Ja niin tuttu kokemus tuo hidas oivallusvauhti myös omalla kohdallani. Voisko itseään armollistaa ajattelemalla että hyvä vaatii aikaa;)?

    VastaaPoista
  2. Kyllä, ehdottomasti hyvä vaatii aikaa :) Hiljaa hyvä tulee!

    VastaaPoista