Yhteistyön ihmeitä

Pertti Kurikan Nimipäivät yllättää aina. Ajattelin, ettei miesten karisma ehkä kirjan muodossa purisi, mutta voi vitsit, kyllä se vaan puree. En tiedä, mikä siinä on, mutta näistä miehistä on helppo hurmaantua. 

Kun neljä keskenään aivan eri-ikäistä ja erilaista persoonaa perustaa bändin, seuraa kaikenlaista - osa ihan sitä samaa, kuin minkä tahansa bändin kanssa, ja osa jotain ihan omanlaistansa. En tiedä, miten We are coming to let’s go -kirja puhuttelee niitä, jotka eivät aiemmin ole Perttiin, Kariin, Toniin ja Samiin elokuvissa tai keikoilla tutustuneet. Minusta siinä kuuluu hienosti jokaisen oma, kiinnostava ääni ja paljon sellaista asiaa, jota ei ole julkisuudessa vielä kuultu. 

Omasta näkökulmastani mielenkiintoista on, miten kehitysvammaisuus näyttäytyy tässä tarinassa. Se on yksi osa näiden miesten elämää, mutta ei koko elämä. Koko elämään kuuluvat yksilöllinen luonne, elämänkokemukset, soittotaito, kiinnostuksen kohteet, ympäristö ja moni muu asia. 

Kirjassa kuullaan PKN:n tarina bändin jäsenten itsensä kertomana, ja juuri se tekee siitä kiinnostavan. Kirjan tekijät Pekka Elomaa ja Jouni K. Kemppainen ovat onnistuneet saamaan mahtavan aineiston häivyttäen itsensä pois näkyvistä. Autenttiset kuvat matkan varrelta ja kirjan hienosti toteutettu ulkoasu kiiltävine sivuineen tekevät siitä tyylikkään kaikessa karuudessaan.  

Hienointa kirjassa on kuitenkin kaikkien treeni- ja keikkamuisteluiden läpi kulkeva kertomus siitä, miten vaikeaa yhteistyö ihmisten kesken välillä on, ja miten kuitenkin aina löytyy mahdollisuus jatkaa ystävyyttä. Välillä riidellään, sitten sovitaan, välillä lähdetään pois ja sitten palataan. Kunnioitus bändin sielua, Pertti Kurikkaa kohtaan on niin suuri, että kun hän sanoo jäävänsä eläkkeelle, niin sitä kunnioitetaan, vaikka pahalta tuntuu. Ei pakoteta jatkamaan, ei oteta uutta kitaristia hänen tilalleen. Ja niin kuin Sami sanoo jälkikäteen Pertille:”Vaikka ei oo bändiä, sulla on me kolme aina. Muista, että sulla on me aina.”  

Siksi suosittelen kirjaa kaikille aikuisille ja aikuistumassa oleville, vaikkeivät tästä bändistä mitään tietäisikään. Se ei ole vain bänditarinaa, se on ihmisenä elämisen tarinaa.  Bändistä jo aiemmin tykänneille kirja on tietenkin ihan ehdoton ostos.  

”Ajatelkaa mitä. Hei. Ajatelkaa, on bändejä, josta ei ikinä oo kahta dokkaria tehty. On bändejä, josta ei välttämättä tehdä kirjoja ikinä.” - Sami

”Emme saaneet voittoa, mutta sen ei ole väliä, PKN soitti itsensä satojentuhansien ihmisten sydämiin Euroopassa. On vain yksi PKN. Kiitos siitä.” -Pertti

P.S. Pyysin kirjasta arvostelukappaleen Teokselta. Kirjoitin siitä aidon näkemykseni, joka perustuu samaan näkökulmaan kuin tämä koko blogi: mikä edistää ihmisten yhteistä hyvää.